Menu

Esittely

Mikä on Konneveden kalatutkimus ry

Vesien likaantuminen oli suuri huolenaihe vuonna 1969. Luonnontilaiset vesistöt  vähenivät uhkaavasti ja likaantumisen vaikutuksia tutkittiin tuolloin laajasti. Tarvittiin luonnontilaista vertailuvesistöä, puhdasta ja säännöstelemätöntä. Jorma Toivonen, Jukka Pirttijärvi, Olli Sumari, Harri Dahlström ja kumppanit ihastuivat Konneveteen.  He kokosivat ympärilleen joukon samanhenkisiä alan ihmisiä, joille puhtaat vedet ja luonnonvaraiset kalakannat olivat kaikki kaikessa. Näin sai alkunsa Konneveden kalatutkimus ry  - tuttavien kesken Rantarymy.

Yhdistyksen tavoitteena on kalavesien hoitomenetelmien kehittäminen, tutkimustoiminnan edistäminen ja vesiluonnon tietämyksen kartuttaminen erityisesti Konnevedestä, mutta myös koko Rautalammin reitiltä. Aikasarjat Konneveden kalakannoista ovat  maamme pisimpiä; tietoa on kerätty yhtäjaksoisesti vuodesta 1969 lähtien.

Yhdistys on järjestänyt noin viiden vuoden välein seminaareja ajankohtaisista aiheista. Julkaisutoiminta on ollut ajoittain vilkasta ja tuottanut merkittävää tieteellisestä ja kansantajuista tutkimustietoa.

Yhdistyksen runsaan puolensadan jäsenen joukko koostuu tutkijoista, biologeista, kalastajista, kalatalousneuvojista, kalanviljelijöitä ja alan harrastajista.  Tärkeitä taustayhteisöjä ja yhteistyökumppaneita ovat :